syyskuu 2017

Hei!

 

Ensimmäinen vapaa kirjoittelu näin syyskuun sunnuntai aamun kunniaksi kera vesisateen. Syksyn merkkejä huomaan kampaamon edustalla. Arvaa mistä huomaan? Iloiset nuoret koululaiset ovat saapuneet kävelemään isoissa ryhmissä, siis koulut ovat alkaneet. Lehmus tiputtaa lehtiään. Varma syksyn merkki.

Syksy on monelle kaiken kivan aloittamista uudelleen. Meillekin täällä työpaikalla.

Meidän koulutukset työnohella jatkuvat ja alkavat. Minun merkonomi opinnot jatkuvat ja Lauran ekokampaaja opinnot alkoivat elokuun lopulla.

Syksyn-talven muotia seuratessamme havainnoin esim. kesto-kiharat ovat palaamassa. Harmi kun luonnonkosmetiikka ei ole vielä keksinyt ratkaisua tähän. Kampaamossa voi kuitenkin käydä ottamassa kampauskiharat eli tarkoittaa sitä, että pestyihin hiuksiin rullataan esim. permanentti rulla/puola annetaan kuivua ja ns. aukikammataan. Kampaus kestää seuraavaan vesipesuun asti :). Ei siis ole kesto kihara eikä vaurioita hiusta.

Näillä ajatuksilla kohti syksyä, vesi sade kiintyy ja puhdistaa ilma.

 

Vielä pieni ajatussuunnittelu viikkolle 37. Haluaisin toiveeni toteutuvan, olla järjestäjänä luonnonmukaisen tuotteen valmistuksessa. Jospa kaikki järjestelyt osuvat kohdilleen saan meille vieraaksi loppu vuodesta Katjan ohjaamaan huulivoiteen ja yrttivoiteen valmistusta. Ensiviikolla suunnitellaan ja kerrotaan lisää tapahtuman edetessä.

-Katri

 

joulukuu 2017

…se tunne kun lähden näyttämään opintojen näyttöjä tänä päivänä lumisessa,  juuri ja juuri pakkas säässä.

Näytöt kiitettävästi suoritettu! Kiitos ohjaajat ja muut kanssa kulkijat! Seuraavia seikkailuja odotellen:)

-Katri

 

 

syyskuu 10, 2017